Terveisiä täältä minun maailmastani. Moni ei minua enää muista, eikä edes ajattele olemassaoloani, mutta minä olen vielä olemassa. Puhuvat täällä jostain palvelujen ulkoistamisesta. En oikein ymmärrä koko asiasta mitään, mutta kaipaan lähelleni sellaista ihmistä, joka olisi hetken kanssani. Aina silloin tällöin niin tapahtuukin ja olen siitä kiitollinen. Jostain taisin joskus kuulla, että hoitajien määrä on minimoitu. Johtuu kuulemma taloudellisesta tilanteesta. Sanovat, että nyt on eurokriisi ja lama, mutta nousukaudellakin tuntui ehkä liiankin hiljaiselta tämä elämä täällä. Tämä on siis minun oma kokemukseni ja tietysti voi olla, että nämä yksinäisyyden tuntemukseni ovat liioiteltuja. Jos näin on, niin terapeuttinen keskustelu varmasti auttaisi tässä asiassa.
Onhan Suomi kuitenkin hyvä maa asua, myös täällä minunkin maailmassani. Yöt tuntuvat ajoittain melko pitkiltä ja heräilen joskus aikaisin aamuyöstä, eikä ole aina helppoa palata takaisin uneen. Toivon, etteivät ajattele, että painelen hälytysnappia huvikseni. Lääkäri kirjoitti papereihini, että minulla on dementia, mutta yksinäisyyden, joskus raskastakin tunnetta en silti pysty aina unohtamaan, vaikka niin haluaisinkin. Ettei vaan olisi sellaista luuloa joillakin, että en enää tunne yksinäisyyden ja ihmisenä olemisen ahdistaviakin tunteita.
Auttaisikohan se, jos pyrkisin sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin. Silloin kaikki pääsisivät helpommalla, niin minä ja kaikki muutkin. Niin ja pappikin tulee antamaan joskus ehtoollista ja rukoilee siunauksen puolestani.
Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Lapsena rukoilin iltaisin tämän rukouksen, jonka opin vanhemmiltani. Saman rukouksen opetin myös lapsilleni. Onnellisin olen aina silloin, kun lapseni tulevat minua katsomaan.
Terveisiä kaikilta meiltä, jotka olimme tätä hyvinvointi-Suomea rakentamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti